torstai 6. maaliskuuta 2014

Käännöksiä vai käännöskukkasia?

Kääntäminen kielestä toiselle ei ole ollenkaan helppoa, oli kyseessä sitten internetsivu, kirja tai lehtinen. Kääntämisessä tulee usein vastaan käytettävän terminologian tai ammattikielen tuomat haasteet. Haastetta tuo myös se, että esimerkiksi englanninkielisellä sanalla "do" on suomen kielessä 41 vastinetta ja sanalla "play" vain (!) 25 käännöstä.

Tämän viikon tunnilla käänsimme kalligrafiaan liittyvää englanninkielistä tekstiä suomeksi. Olen toki jo aikaisemminkin tuskaillut kääntämisen kanssa, mutta nyt tämän tehtävän myötä kääntämisen haastavuus vasta paljastui toden teolla. Sen jäkeen kun on ymmärtänyt lähdekielen sanoman ja jotenkuten kääntänyt sanat vastaamaan niiden oikeaa tarkoitusta, alkaa se kääntämisen hauskuus: tehdä sanoista hyvältä kuulostavia lauseita. Vain harvoin, jos koskaan, sanasta sanaan kääntäminen on mahdollista. Oma huomioni tähän on, että ei ikinä. Käännettävät kielet on tunnettava todella hyvin, jotta pystyy muodostamaan hyvältä kuulostavia ja merkitystään muuttamattomia käännöksiä eikä käännöskukkasia. Kaikki kunnioitus siis kääntäjille!

Meillä kotona isä on aina ihmetellyt, että miksi ohjelmaa katsoessa tarvitsee kuulla puhetta kun "sehän on siinä jo suomennettuna". En voi häntä kauheasti sormella syyttää, koska tiedän, että hän ei varsinaisesti ole englannin kielen virtuoosi. Nyt hän on toki ymmärtänyt, että monesti sanat ja merkitykset ovat suomennettu ihan päin peetä,  suokaa anteeksi kielen käyttöni! Olen monesti huvittanut itseäni lukemalla elokuvien ja sarjojen tekstitysten käännöskukkasia. Oma ehdoton suosikkini on Homelandin 3 tuotantokaudelta oleva repliikki: Carrie, you are 15 weeks pregnant. Ja suomennos kuuluu: Carrie, sinä olet 16. kuulla raskaana. Ööööööh mitä?


Verkkokirjoittamisen kurssi on loppu, joka tarkoittaa myös sitä, että tämän blogin päivittäminen päättyy. Voi olla, että jatkan kirjoittamista, mutta koska opintonikin alkavat olemaan loppusuoralla niin en ainakaan oppimisblogia enää pidä. Lupaan totta kai tulla tänne kertomaan uuden blogini osoitteen, jos päädyn sitä kirjoittamaan. Kiitos teille lukijoille!