sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Wiki, wiki, wiki

Mikä siis on wiki? Jaakko Kurhila Kielijelppi-sivustolla selittää sanan näin: Yksinkertaistettuna wiki tarkoittaa muokattavissa olevaa julkista www-sivua tai -sivustoa, jota kuka tahansa voi muokata millä tahansa tavallisella www-selaimella. 

Omat tietoni wikeistä ovat aika hataria, joten tässä kirjoituksessa käytän hyväkseni tunnilla oppimaani ja Kielijelppi-sivustoa.

Meille kaikille wikeistä tunnetuin eli Wikipedia on varmasti tuttu. Olemme sieltä yhden tai kahden (tai ehkä tuhannen) asian tarkastaneet. Wikipediaa käyttäessään täytyy muistaa tarkastella tekstiä kriittisesti, sillä sehän ei varsinainen ole oikea tietosanakirja, vaan se perustuu ihan meidän tavallisten ihmisten tietoon. En tarkoita, että sinne ihan kaikenmaailman höpöjutut pääsevät julkiseksi tiedoksi, mutta omaa päätään saa ja pitää käyttää.

Wikien hyviä ominaisuuksia on sen avoimuus ja helppokäyttöisyys. Avoimuutta voi kuitenkin rajata käyttäjäkohtaiseksi tai salasanasuojauksella.

Miten siis yritykset voisivat hyötyä wikeistä?

1. Yrityksen kannattaa luoda Wikipediaan yritysesittely. Google-hakua käytettäessä nousee Wikipedia yhdeksi ylimmäisistä hakutuloksista. Esimerkiksi hakusanalla Nokia ensimmäiseksi hakutulokseksi tulee Nokian (yritys) kotisivu, toisena Nokian (kaupunki) kotisivu ja kolmantena Wikipedian yritysesittely Nokiasta.

2. Wikiä pääsevät muokkaamaan kaikki, jotka ovat saaneet kutsun osallistua sivustolle ja ovat luoneet tunnukset. Yritykset voisivat käyttää tätä mahdollisuutta korvaamaan pitkät sähköposti ketjut. Wikiin voisi kerätä esimerkiksi projektiin liittyviä tietoja, dokumentteja ja aikatauluja.



Tässä tämä pieni tietoisku wikeistä. 
Nyt toivottelen kaikille rentouttavaa talvilomaa! Toivottavasti päästäisiin loman kunniaksi pienen pakkasen puolelle, jotta voisin kokeilla, että vieläkö luistimilla pysyy pystyssä ;)






maanantai 17. helmikuuta 2014

Kirjallisuutta mä metsästän, tahdon saada hyvän!

Tällä viikolla ei tainnut olla valmista aihetta, kun ei ollut tuntejakaan. Eli saatte kuulla asiasta, joka vie kaiken aikani, energiani ja yöuneni, toisin sanoen kutsumme tätä asiaa opinnäytetyöksi.

Havahduin perjantai-iltana kymmeneltä siihen, että luin lähdekirjallisuutta. Olenpas tunnollinen, tai ehkä vaan todella syvällä oppari-suossa. Kellon ajan lisäksi päätin lopettaa lukemisen, koska neljästä kirjasta mielenkiintoisimpana juttuna pidin viereisen kuvan tekstiä. Ote on Robert T. Moranin, Philip R. Harrisin ja Sarah V. Moranin kirjasta nimeltä Managing Cultural Differences. Ja surullisinta on se, että en hyödy tästä tekstistä mitenkään. Kirjallisuuden metsästys jatkukoon.

Työtäni varten olen tutustunut kansainvälisyyttä koskevaan kirjallisuuteen ja törmäsin mielestäni mielenkiintoiseen ja helppolukuiseen kirjaan. Teos on nimeltään Kotona kaikkialla ja sen on kirjoittanut Niini Vartia. Kirjoittaja on asunut monessa eri maassa ja käyttää näitä oman elämän esimerkkejä antamaan tukea tekstilleen. Suosittelen lämpimästi kaikille!



perjantai 7. helmikuuta 2014

Some-suunnitelma uudelle mielikuvitus yritykselleni

Some-suunnitelman teko uudelle aloittavalle yritykselle on siis tämän viikon aihe. Ensinnäkin, ennen kuin yrittäjä päättää mitä sosiaalista mediaa yritys käyttää, on tiedettävä yrityksen kohderyhmä.  Kohderyhmän lisäksi kannattaa myös miettiä omaa osaamistaan käyttää erilaisia some-palveluita. Suotta yrittäjä valitsee jonkun sosiaalisen median kanavan, jota ei osaa itse käyttää. Siis mikäli yrittäjä itse ylläpitää valitsemiaan some-palveluita. Yrittäjän on myös mietittävä, että kuinka paljon hänellä on aikaa päivittää yrityksen some-palveluita. Jos aikaa on vähän, ei kannata liittyä kaikkiin mahdollisiin, vaan keskittyä vain niihin, joiden kautta yritys parhaiten tavoittaa asiakkaansa.

Leikitään, että olen perustamassa nuorille aikuisille suunnattua kenkäkauppaa. Yrittäjänä valitsen some-palvelut, joita nuoret käyttävät eli Instagramin, blogin, Facebookin ja YouTuben. Kenkäkaupan blogi tulee olemaan muotiblogi-tyylinen, jossa on paljon kuvia ja vähemmän tekstiä. Istagram on nopeasti suosiota saavuttanut some-palvelu kuvien jakoon.
#-merkityt kuvat löytävät kyllä katsojansa, ja Seuraa-toiminnolla yritys voi saavuttaa suuren "asiakaskunnan". Facebook on hyvä palvelu tuomaan yritykselle näkyvyyttä ja lisäämään markkinointia. En kuitenkaan koko sosiaalisen median painoa laittaisi Facebookille. YouTubeen lisäisin videoita kenkäkaupan tapahtumista. Kaikkia palveluita käyttäisin lisäämään yrityksen näkyvyyttä ja kertomaan kampanjoista ja tarjouksista. Twitteriä voisin harkita myös, mutta odottaisin Twitteriin liittymistä vielä, sillä se ei varsinaisesti ole paras mahdollinen palvelu lisäämään yrityksen näkyvyyttä ja markkinointia.

Tällaisella some-suunnitelmalla lähtisin siis kenkäkaupan kanssa liikkeelle. Niin ja te epäilijät: Kyllä, perustaisin myös omat internetsivut, mutta en lue internetsivuja sosiaaliseksi mediaksi.

Tästä ruotsalaisesta uutisesta vielä tämän päivän naurut. Jos aina ei Suomessa onnistuta tekemään oikeita uutisia, niin ei se näköjään helppoa ole muuallakaan :D

maanantai 3. helmikuuta 2014

Some-minä

Sosiaalinen media ei suinkaan käsitä pelkkää Facebookia, vaikka monet niin ajattelevat. Erilaisia wikipalveluita, yhteisöjä, blogi- ja mikroblogipalveluita, mediapalveluita, linkkien ja uutisten jakopalveluita sekä virtuaalimaailmoja, nämä kuuluvat sosiaaliseen mediaan.

Itse käytän vain murto-osaa kaikista sosiaalisen median palveluista. Spotify, Facebook, Instagram ja YouTube ovat some-palveluita, joita käytän päivittäin. Harvemmassa käytössä ovat wiki-alustat, LinkedIn, Google+ ja blogit. Blogeja käytän tämän kurssin myötä vähän enemmän kuin normaalisti, mutta en kuitenkaan päivittäin.

Spotifya ja YouTubea käytän ensisijaisesti musiikin kuunteluun. YouTubesta toki katselen myös videoita. Facebookin käyttö on itselläni muuttunut ajan myötä. Aikaisemmin se oli lähinnä palvelu, jossa vietin aikaa ja kyttäsin ihmisiä, ja kyllä pystyn myöntämään heikkouteni. Nyt kun minulla on kavereita ympäri maailmaa, Facebookista on tullut ennemminkin yhteydenpitoväline. Omaa Facebookin käyttöäni on hillinnyt ja myös jonkun verran rajoittanut se, että lähes kaikki sukulaiseni ovat Facebook-kavereitani. Istagramiin ei sukulaiset ole vielä liittyneet, joten siellä saan olla kaikessa rauhassa ja hieman vapaammin. Toivon, että asia pysyykin näin.

Google plussaa ja LinkedIniä käytän huomattavasti muita käyttämiäni somen yhteisöpalveluita vähemmän. Nyt kun totta puhutaan, niin en ole edes ihan varma, millä salasanalla pääsisin kirjautumaan Google+-tiliini. LinkedInin tunnen vieraammaksi palveluksi, koska pidän sitä "uraohjuspalveluna". LinkedIniä päivitetään ja käytetään päivittäin, kunhan on ensin saavuttanut jotain.

Pikaviestintäohjelmista, jotka varmaan tavalla tai toisella voidaan olla laskettavissa sosiaaliseen mediaan, käytän WhatsAppia ja tietysti Skypeä. Nuorempana käytin myös Windows Live Messengeriä, mutta onko kyseinen palvelu enää edes hengissä?