maanantai 17. helmikuuta 2014

Kirjallisuutta mä metsästän, tahdon saada hyvän!

Tällä viikolla ei tainnut olla valmista aihetta, kun ei ollut tuntejakaan. Eli saatte kuulla asiasta, joka vie kaiken aikani, energiani ja yöuneni, toisin sanoen kutsumme tätä asiaa opinnäytetyöksi.

Havahduin perjantai-iltana kymmeneltä siihen, että luin lähdekirjallisuutta. Olenpas tunnollinen, tai ehkä vaan todella syvällä oppari-suossa. Kellon ajan lisäksi päätin lopettaa lukemisen, koska neljästä kirjasta mielenkiintoisimpana juttuna pidin viereisen kuvan tekstiä. Ote on Robert T. Moranin, Philip R. Harrisin ja Sarah V. Moranin kirjasta nimeltä Managing Cultural Differences. Ja surullisinta on se, että en hyödy tästä tekstistä mitenkään. Kirjallisuuden metsästys jatkukoon.

Työtäni varten olen tutustunut kansainvälisyyttä koskevaan kirjallisuuteen ja törmäsin mielestäni mielenkiintoiseen ja helppolukuiseen kirjaan. Teos on nimeltään Kotona kaikkialla ja sen on kirjoittanut Niini Vartia. Kirjoittaja on asunut monessa eri maassa ja käyttää näitä oman elämän esimerkkejä antamaan tukea tekstilleen. Suosittelen lämpimästi kaikille!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti